Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
06.08.2020 06:00 Juha-Matti Junkkari

Kesälaitumet takana ja arki käsillä – mitäpä tuumailen?

Puheenaihe ylitse muiden tuntuu edelleen olevan tuo viheliäinen virus nimeltä korona, tietysti iänikuisen puoluepolitiikan ohella. Siitä asti, kun Suomen hallitus antoi teesinsä rajoituksista pandemian taltuttamiseksi maaliskuun 18. päivä, maassa on eletty matalalla profiililla. Rajoitusten vähittäinen purkaminen tämän kesän nimiin vaikutti myös ihmisten käyttäytymiseen, eli taas eletään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Välimatkaa ei välttämättä huolita pitää suositellusti esimerkiksi ostoskeskuksissa ja ravintoloissa.