Ahmovaaran asemakaavavalmistelu uudelleen liikkeelle
Juuan kunnanhallitus on päättänyt jatkaa Ahmovaaran asemakaavan valmistelua ehdotusvaiheeseen. Päätöksen perustelujen mukaan hallintolaissa säädetyllä tavalla asiat tulee käsitellä ilman aiheetonta viivytystä.
Juuan kunnanhallitus päätti viime marraskuussa, ettei asemakaavaa tulla toistaiseksi valmistelemaan kunnanvaltuuston vahvistettavaksi.
Perusteluina tuolloin oli, ettei Ahmovaaran asemakaavan vahvistamisprosessia ole syytä saattaa joulukuussa kokoontuneen kunnanvaltuuston käsittelyyn, sillä asemakaavan suojelumääräyksiin ei ole tarkoituksenmukaista ottaa kantaa tässä vaiheessa. Tarkoitus oli odottaa, kunnes rakennusvalvonta on käsitellyt Kolinportin liikenneasemaa koskevan purkamislupapäätöksen.
Tämän jälkeen kunnan rakennustarkastaja hylkäsi Kolinportin purkamislupahakemuksen. Rakennustarkastajan purkamislupapäätökseen on haettu oikaisua ympäristölautakunnalta, joka käsittelee asian maaliskuun 2025 kokouksessaan.
Nyt kunnanhallitus toteaa, että asemakaavan valmistelua on syytä jatkaa ympäristölautakunnan Kolinporttia koskevien huomioiden pohjalta ja asemakaava olisi perusteltua tuoda esiin ehdotusvaiheeseen jo huhtikuussa 2025.
Lopulliseen kunnanvaltuuston hyväksymiskäsittelyyn asemakaava on tarkoitus tuoda vielä kuluvalla valtuustokaudella eli toukokuun 2025 loppuun mennessä. Asian käsittely ei näin ollen viivästy tarpeettomasti.