Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
31.12.2020 06:00 Jouni Porokka

Näin saatiin vuosi 2020 päätökseen

Vuosi 2020 on lopuillaan. Se tullaan muistamaan ehkä eniten pienestä meille näkymättömästä koronaviruksesta, joka pani koko maailman polvilleen. Talous sakkasi monessa maassa. Korona on vaikuttanut myös Juuassa päivittäiseen elämään. Yrittäjät menettivät asiakkaita tai joutuivat rajoittamaan toimintaansa esimerkiksi ravintola-alalla.