Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
05.04.2018 10:53 Ilimiö

Lumenantia

Jos ihmisistä meillä Juuassa jo puutetta olemaan tuppaa, niin jotakin meillä tänä talviaikana riittävän runsaasti on. Lunta omiksi tarpeiksi piisaa. Ainakin, jos uskomista yhden ikäkupen juttuihin on. Näet kolmannen kerran yletöntä lumikuormaa saunansa katolta parin kuukauden aikana pudottaneensa kertoi. Alkutalvesta se vielä kaiken lisäksi ylen sitkasta oli. Halpakaupan muovilapiot eivät alkuunkaan luontia kestäneet. Metrin syvyiset hanget jopa kirkonkylältä löytyivät, vaikka vaarojemme lakialueilla ne eivät harvinaisia tavon talvenakaan olleet.