Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
21.09.2022 10:26

Uponneiden metsäkoneiden nosto alkoi

Viime viikon maanantaina proomukuljetuksesta Pieliseen uponneiden kolmen metsäkoneen nostaminen järvestä alkoi maanantaina Lieksan Varisvaaran venerannan kohdalla.

Lieksan kaupungin tiedotteen mukaan nostotöiden aikana

Varisvaaran rannassa liikkuminen on kielletty ulkopuolisilta. Venerantaan

tulevan tien yläpäässä on puomi, jonka ollessa suljettuna ei ranta ole

käytössä.

Ennen varsinaista nostotyötä alueella tehdään valmistelevia

töitä, kun laiturin penkkaa vahvistetaan nosturia varten. Valmistelevien töiden

aikana alueella liikkuu kuorma-autoja ja muita työkoneita.

 

Metsäkoneiden nostosta voi aiheutua veden samentumista, joka

voi olla havaittavissa etenkin lähialueella. Pelastuslaitos, kaupungin

kuntatekniikkaliikelaitos ja ympäristönsuojelu seuraavat tilannetta alueella

säännöllisesti.

 

Kun nostotyö on valmis ja ranta yleisessä käytössä,

tiedotetaan siitä erikseen.