Kotikontujen tienoita tervehtien tämä laulumme kaikukoon.

Yli peltojen, vetten ja tunturien, aina Hangosta, Petsamoon.

Sama kaiku on askelten, kyllä vaistomme tuntee sen,

kuinka kumpujen kätköistä mullasta maan, isät katsovat poikiaan.

Sinä tiedäthän veikko mun vierelläin, mikä retkemme tänne toi.

Ilomielin me riensimme sinne päin, missä yhteinen kutsu soi.

Tapa tuttu jo taattojen, nyt on hoidossa poikasten.

Kun on vaaralle alttiina syntymämaa, kotiaskareet jäädä saa.

Mitä lieneekin aarteita Suomessa, toki kallehin on vapaus.

Tääl” on suorana seistä ja kaatua joka miehellä oikeus.

Siis te lapset ja vanhukset, ja te äidit ja morsiamet

Niin kauan teillä on suojattu lies, kun on pystyssä yksikin mies.