Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
21.12.2022 13:01 Pasi Karjalainen

Puu-Juuka on herännyt Ruususen unestaan

Juuan kirkonkylän keskellä, mutta varsinaisilta valtaväyliltä hieman syrjässä oleva idyllinen Puu-Juuka on herännyt Ruususen unestaan. Yrittäjät Kai Iiskola, Jouni Porokka ja Marjo Pääskyvuori kehittävät alueen vanhaa rakennuskantaa ja historiaa hyödyntävää kylähotellia. Neljäs hotellihankkeen osakas ja jatkossa sen tärkein työntekijä on Kai Iiskolan Liisa-tytär.

Yrittäjät rakentavat alueelle Matkailukeskus Puu-Juukaa, jossa entisten liikerakennuksten julkisivut jäljittelevät 1950- ja 1960-lukujen tyyliä, mutta joiden sisällä on nykyaikaisia hotellihuoneita. Niiden lisäksi alueelle tulee oheispalveluja kuten ravintola ja sisägolfrata.

Marjo Pääskyvuori kuvailee matkailukeskusta sateenvarjoksi, jonka alle muidenkin matkailutoimijoiden palvelut ja toiminta voivat sijoittua. Silloin Juuasta saa muutakin kuin yöpymisen ja aamupalan.

- Me olemme siinä yhdistävänä tekijänä. Matkailu ei ole kilpailua, vaan yhteistyötä, josta jokainen hyötyy,  hän muistuttaa.

Kai Iiskola laskee, että tavoiteltu 15 000 yöpyjää vuodessa tarkoittaa 40-50 henkilöä joka päivä. Tutkimusten mukaan yöpyjä käyttää muihin palveluihin vajaat sata euroa vuorokaudessa.

- Se on iso raha kaikille palveluille Juuan kirkonkylällä. Halutaan tehdä yhdessä mahdollisimman paljon, jotta matkailijoille on tarjontaa ja toimintaa, hän korostaa.

Vastaanotto ollut hyvää

Puu-Juuan kylähotellihanke lähti liikkeelle vuosi sitten, kun Kai Iiskola osti perinteikkään Seurojentalon sen omistaneelta Valistusseurojen kannatusyhdistykseltä. Hän ryhtyi miettimään, miten vähälle käytölle jäänyttä taloa saisi paremmin hyödynnettyä ja vuokrattua.

Marjo Pääskyvuorella on puolestaan ollut jo useamman vuoden majatalo aivan Puu-Juuan sydämessä. Hän ja Jouni Porokka aloittivat majoitusyhteistyön, kun jälkimmäinen osti nelisen vuotta sitten pankkikiinteistön, jossa toimii myös hotelli.

Porokka oli hankkinut lisäksi omistukseensa Puu-Juuan kupeessa sijaitsevan entisen valtion virastotalon sekä kauppakiinteistön Juuan keskustasta.

Juuan elinvoiman kehittämistä ja majoituspaikkojen lisäämistä tahoillaan pohtineet Iiskola ja Porokka löysivät toisensa, ja omistavat nyt kolme viimeksi mainittua kiinteistöä puoliksi.

Ensimmäisenä kolmikko soitteli Puu-Juuan muut kiinteistönomistajat läpi, olisivatko nämä halukkaita luopumaan kiinteistöistään.

Vastanotto oli niin hyvä, ja nyt kaikki keskeiset rakennukset ovat hotellihankkeen käytössä. Vaikka joku ei halunnut luopua ja jonkun kanssa ei päästy ehdoista sopuun, yrittäjät ovat tyytyväisiä tilanteeseensa. Heillä on nyt käytössä kymmenkunta rakennusta, joihin saadaan yli 40 hotellihuonetta.

Sentraaliin mallihuoneita

Juuan entinen puhelinkeskus, Sentraali, tuli virastotalon kaupan mukana, ja sen kunnostamisesta hanke on lähtenyt käytännössä liikkeelle. Rakennukseen on valmistumassa ensimmäiset mallihuoneet, joita voidaan jatkoa varten esitellä.

Virastotalolla toimineen poliisiaseman entiset putkat on jo aikaisemmin muutettu majoitustiloiksi.

- Tule putkaan Juukaan, Porokka mainostaa.

Yrittäjät olisivat halunneet ostaa Juuan kunnalta Opistotalona toimivan entisen kansakoulun,  mutta hinnasta ei päästy yksimielisyyteen.

- Se olisi nopeuttanut hanketta, kun olisimme päässeet liikkeelle heti isolla kädellä. Toistaiseksi rakennusta ei tarvita, ja se palvelee paremmin kurssitoiminnan pitopaikkana. Sieltä on mahdollista saada asiakkaita hotellille, Iiskola pohtii.

Seuraavat askeleet odottavat nyt ELY-keskuksen rahoituspäätöksiä.

– Investointitukipäätöksen jälkeen useampi kiinteistö saadaan samanaikaisesti työn alle, yrittäjät kertovat.

Ammattilainen lähipiiristä

Kehittämishankerahoituksen varmistuttua Liisa Iiskola pääsee toden teolla suunnittelemaan matkailukeskuksen palvelukonseptia. 

– Tarvittiin nuori, kielitaitoinen, hyvä, osaava, palveluhenkinen työntekijä. Liisa on oikea aarre, Marjo Pääskyvuori kiittelee.

Liisa Iiskola opiskelee parhaillaan matkailua Lapin ammattikorkeakoulussa ja tuo sieltä tullessaan Lapin pienempien matkailuyritysten kokemuksia.

– Isä kysyi, kiinnostaako matkailuala. Olin pyöritellyt vaihtoehtoja päässäni ja se kiinnosti, koska en halua muuttaa pois Juuasta.

Varsinaisten hotellihuoneiden lisäksi hanke sisältää muitakin palveluja. Puu-Juuan korkeimmalla kohdalla, Särkänmäellä, olevaan niin sanottuun Konttisen kauppaan on suunniteltu sisägolfrataa ja kylähotellin vastaanottoa. Rakennus onkin ottavalla paikalla, johon tulija on helppo neuvoa ja tämän tulla.

Entiseen kaupan varastoon ja myöhemmin näyttelytilana toimineeseen Juukeliin kaavaillaan taas ravintolaa.

Kai Iiskolan mukaan ajatus on, että ravintolassa olisi jatkuvasti elävää tuli, jolla ruoka valmistetaan. Tavoitteena on, että lähiruokaa ja karjalaista ruokaperinnettä hyödyntävä ravintola on yksi syy tulla Juukaan.

– Sen ei tarvitse olla meillä, jos löydetään ulkopuolinen yrittäjä. Yksi mahdollisuus olisi kunnon ammattilainen, keittiömestari, joka haluaisi muuttaa maaseudulle,  hän viittaa omaan henkilöhistoriaansa.