Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
25.06.2020 06:00 Vaarojen Sanomat

Matkailussa hyviä virityksiä

Suomessa on onnistuttu toimivan päätöksentekokoneiston ansiosta varjeltumaan pahimmilta COVID-19-virustartunnan seurauksilta. Kesäkuun alusta rajoitukset poistuivat siten, että koolla voi olla kerralla 50 henkeä. Heinäkuun alusta määrä kasvaa 500 henkeen ja elokuun alussa on jo aika normaalit käytännöt. Suosituksia kuitenkin kehotetaan noudattamaan THL:n ja OKM:n ohjeiden mukaisesti jatkossakin.