Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
22.12.2022 13:35 Pasi Karjalainen

Lieksassa yli 50 kilometriä latuverkostoa

Lieksan kaupunki ylläpitää kaupungin keskustassa ja sen ympäristössä reilun 50 kilometrin pituista latuverkostoa. Liikuntasihteeri Jarmo Honkanen kehottaa seuraamaan nettisivulta www.infogis.fi/lieksa Talviretkeily-osion alta löytyvää latuinfoa, josta selviää latujen ajantasainen hoitotilanne.

Honkasen mukaan perinteistä ensilumen latua ei tänä talvena säästösyistä tehty, vaan ladut odottavat riittävää luonnonlumikerrosta. Latujen kunnossapitäjillä on käytössä kaksi latukonetta, jotka nyt ovat tampanneet latupohjat. Pehmeä puuterilumi on kuitenkin sen verran höttöistä, ettei varsinaisia perinteisen latuja vielä viime viikolla pystytty ajamaan. Luisteluhiihto sen sijaan latupohjilla jo sujuu.

– Latuja riittää hiihdettäväksi niin lieksalaisille kuin muillekin, Honkanen vakuuttaa.

Timitran hiihtokeskuksessa on seitsemän kilometriä kilpa- ja harjoittelulatuja ja Surpeenvaarassa kolmisen kilometriä pitkävaativampi latu.

Tasaisemman maaston ladut lähtevät Urheilupuistosta jäähallilta ja valittavana on kolmen ja viiden kilometrin lenkit. Lieksanjoen yli jatkettaessa latu jatkuu Pankakosken laduille, ja matkaa kertyy 14 kilometriä suuntaansa. Edestakaisin hiihdettynä reitti soveltuukin hyvin rauhallisempaan retkeilyhiihtoon.

Lieksan edustalla Pielisellä kulkevan jääladun pituus on samoin 12 kilometriä. Latua on jo kyselty, mutta Honkanen muistuttaa sen olevan aina luonnonolosuhteiden armoilla. Jäätä on oltava tarpeeksi ja vähäinenkin tuuli saa ladun umpeen. Jäälatu onkin enemmän aurinkoisten kevättalvisten päivien reitti.

Lisäksi Honkanen kertoo, että Lieksan 50-vuotisjuhlallisuuksiin liittyen järjestetään Lieksa-hiihto myöhemmin talvella. Kyseessä on vapaamuotoinen ja maksuton tapahtuma, jonka aikana myös uimahalli on vapaasti hiihtäjien  käytössä.

- Katsotaan sitten, onko hiihdolle pysyvämpää tarvetta.