Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
14.05.2024 12:13 Vaarojen Sanomat

Kolin satamaan aallonvaimennin-ponttonilaitur

Lieksan kaupunki on päättänyt, että Kolin sataman aallonvaimennin-ponttonilaiturin investointihanke toteutetaan vuosien 2024–2025 aikana. Investointihankkeen toteutus tilataan Lieksan kaupungin kuntatekniikkaliikelaitokselta. Päätökset teki kaupunginjohtaja Pirre Seppänen viranhaltijapäätöksellä.

Pohjois-Karjalan maakuntaliitto on myöntänyt Pielisen vesistöinfran kehittämisen hankkeelle tukea yhteensä enintään 319 725 euroa. Tuen osuus hankkeen tukikelpoisista nettokustannuksista on yhteensä enintään 50 prosenttia.

Kolin sataman aallonvaimennin-ponttonilaiturin investoinnin kustannusarvio on 220 000 euroa, jolloin investoinnille myönnetty tuki on yhteensä enintään 50 prosenttia.

Kaupunginvaltuusto on vuoden 2024 talousarviota ja vuosien 2025–2026 taloussuunnitelmaa vahvistaessaan hyväksynyt satamien investointeihin yhteensä 232000 euroa.