Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
15.06.2022 14:36

Kansaneläkeindeksiin sidottuja etuuksia korotetaan

Eduskunta on hyväksynyt kansaneläkeindeksin ylimääräisen korotuksen 1.8.2022 alkaen. 3,5 prosentin korotus koskee muun muassa kansaneläkettä, vammaisetuuksia, työmarkkinatukea ja toimeentulotukea.

Suurin osa Kelan etuuksista on sidottu kansaneläkeindeksiin. Kansaneläkeindeksi seuraa elinkustannusindeksiä, jonka Tilastokeskus laskee keskeisten hyödykkeiden hintatietojen perusteella.

Normaalisti kansaneläkeindeksi tarkistetaan kerran vuodessa tammikuusta alkaen, mutta nyt siihen tehdään ylimääräinen korotus 1.8.-31.12.2022. Näin halutaan turvata etuuksien saajien ostovoima inflaation kiihtyessä.

Ylimääräinen indeksitarkistus lisää Kelan etuusmenoja arviolta 90 miljoonalla eurolla vuonna 2022 ja 10 miljoonalla vuonna 2023.