Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
03.08.2022 11:27

Juukaan kuusi karhulupaa

Suomen riistakeskus on myöntänyt Pohjois-Karjalaan poikkeusluvat 96 karhun metsästämiseen. Juukaan poikkeusluvista myönnettiin kuusi.

Koko Suomeen myönnettiin 197 poikkeuslupaa. Maa- ja metsätalousministeriön asetuksen mukaan saaliiksi saatavien karhujen enimmäismäärä saa olla alkavana metsästysvuonna koko maassa 346 yksilöä.

Juuan lisäksi poikkeusluvat jakautuvat lupa-alueittain siten, että Lieksassa voidaan metsästää 26 karhua, Keski-Karjalan lupa-alueella 20, Joensuu-Eno lupa-alueella 15, Ilomantsissa 11, Ylä-Karjalan alueella 9, Tuupovaarassa 5, Polvijärvellä 1 ja Liperi-Outokumpu lupa-alueella 3 karhua.

Lupamäärä on selkeästi pienempi kuin metsästyskaudella 2021. Verotussuunnitelman perustana käytetään alueellista luonnonvarakeskuksen määrittämää pentueiden määrää eli emo alle vuoden ikäisten pentujen kanssa.

Riistakeskuksen tiedotteen mukaan Pohjois-Karjalassa on 2019-2021 aikana metsästetty poikkeusluvilla vuosittain keskimäärin 161 karhua. Tämän intensiivisen metsästyksen ansiosta kannan kasvu on pysähtynyt ja kanta on lähtenyt laskuun. Riistakeskuksen mukaan huomionarvoista on myös se, että vuoden 2021 jahdissa kaatui 196 karhua, joista peräti 42 prosenttia oli naaraita. Näin suuren naarasosuuden voidaan olettaa myös jatkossa hillitsevän karhukannan kasvua.

Luonnonvarakeskus on arvioinut Pohjois-Karjalan alueen karhukannaksi 500-530 yli vuoden ikäistä karhua. Pentutuotoksi kuluvalle vuodelle on arvioitu 135 pentua.

Karhun metsästyskausi alkaa 20.8. ja päättyy lokakuun lopussa.