Nunnanlahden kyläillassa Tuula Ikonen-Graafmans (toinen oik.) toivoi lisää vanhusten palveluasuntoja.
Tuomo Mustosen mielestä Juuan kunnassa on paljon hyviä asioita, joita hän toivoi korostettavan huonojen puolien sijasta. Hän muun muassa esitti, että myös sivukylien latuverkosto saataisiin digitaaliseen verkkoseurantaan.
Nunnanlahden kyläillassa olivat mukana myös Pohjois-Karjalan kylät ry:n toiminnanjohtaja-kyläasiamies Maarit Hämäläinen-Koljonen (oik.) sekä yhdistyksen puheenjohtaja Anni Rannikko.
Kevään kyläiltakierroksen toinen osa jutusteltiin kunnan
nykyisin omistamassa Suomen Kivikeskuksessa. Kunnanjohtaja Henri Tanskanen
kertoi, että kunnalla on jatkuva rekry saada lähes tyhjillään oleviin tiloihin
vuokralaisia.