Hirvijahti käynnistyy lauantaina
Hirvijahti käynnistyy tulevana lauantaina. Juuan riistanhoitoyhdistyksen alueelle, johon Juuan kunnan lisäksi kuuluu Kolin alue, Suomen riistakeskus on myöntänyt alkavalle metsästyskaudelle 163 hirven pyyntilupaa. Vuosi sitten hirvilupia oli Juuan ja Kolin alueella käytössä 88, joilla kaadettiin 102 hirveä.
Kaikkiaan riistakeskus on myöntänyt Pohjois-Karjalaan 1 253 hirvenpyyntilupaa. Myönnetty lupamäärä on 25 prosenttia suurempi kuin edellisellä metsästyskaudella. Edellisellä metsästyskaudella pyyntilupia myönnettiin 998 ja hirviä metsästettiin 1 162. Myönnetyt lupamäärät ovat riistanhoitoyhdistysten tekemien verotussuunnitelmien mukaisia.
Hirvenpyyntiluvanhakijoita oli Pohjois-Karjalassa tänä vuonna 190.
Hirvenmetsästyskausi alkaa lokakuun toisena lauantaina eli tänä vuonna 12.10. ja päättyy 15.1.2025.