Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
29.12.2021 15:30

Vauvarahaa 11 äidille

Juuan kunta maksaa hallintojohtajan päätöksellä 1 000 euron vauvarahan yhdentoista heinä-joulukuun aikana Juukaan syntyneen vauvan äidille kunnalle saapuneiden ilmoitusten mukaisesti.

Kunnan tämän vuoden talousarviossa on hyväksytty, että Juuka maksaa tuhannen euron vauvarahan vuonna 2021 syntyneen lapsen juukalaiselle äidille. Vauvaraha on maksettu kahdesti vuodessa, kesä ja joulukuussa. Nyt päätetyn vauvarahan maksupäivä on 30. joulukuuta.

Kaikkiaan vauvarahaa maksetaan tänä vuonna 22 juukalaiselle äidille. Juukaan on toki syntynyt tänä vuonna enemmän kuin 22 lasta, mutta osa perheistä ja äideistä on jo muuttanut pois Juuasta.