Varpu-myrsky: PKS nosti varautumistasonsa korkeimpaan luokkaan – puuskatuulet jopa 30 metriä sekunnissa
PKS Sähkönsiirto on nostanut varautumistasonsa korkeimpaan eli punaiseen luokkaan. Pohjois-Karjalaan ennustetaan mahdollisesti jopa 30 metriä sekunnissa puhaltavia puuskatuulia keskiviikon aamupäivän ja päivän ajaksi. Eilen tiistaina Varpu-myrskyn puuskien nopeuden ennustettiin jäävän 20 metriin sekunnissa.
PKS Sähkönsiirto tiedottaa varaavansa sähköverkojen vikojen korjaukseen mahdollisimman laajat henkilö- ja työkoneresurssit.
– Jos tuulet toteutuvat ennustetulla 30 metriä sekunnissa voimakkuudella, on odotettavissa laajamittainen suurhäiriö, jossa sähkökatkot voivat olla erityisesti taajamien ulkopuolella pitkäkestoisia. Olemme varanneet vikojen korjaukseen reilusti asentajia sekä muun muassa helikopterin, metsureita ja metsäkoneita, kertoo kehitys- ja varautumispäällikkö Matti Pesonen.
Kovimpien tuulien odotetaan ajoittuvan noin puoleen päivään. Mahdollisia vikoja päästään korjaamaan vasta kun tuuli tyyntyy ja olosuhteet ovat turvalliset. Ennusteen mukaan tuulet lähtevät rauhoittumaan iltapäivällä kello 13 jälkeen.
Varpu-myrsky on aiheuttanut laajoja sähkökatkoja Juuassa.
Kello 12.30 Juuassa oli sähköttä 1 300 taloutta. Tuntia aiemmin luku oli
reilut 1 700.
PKS Sähkönsiirto pyytää ilmoittamaan linjoille kaatuneista puista tai muista vioista osoitteessa www.pkssahkonsiirto.fi/vikailmoitus tai PKS Sähkönsiirron Säppi-kännykkäsovelluksen kautta.
Kaatuneita puita tai mahdollisesti katkenneita sähkölinjoja ei saa raivata tai korjata itse, koska ne voivat olla hengenvaarallisia.