Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
06.05.2020 15:38

Varauksia kirjastolta maanantaista lähtien

Koronarajoitusten purku alkaa ensi viikolla koulujen lisäksi myös kirjastoissa. Maanantaista lähtien voi hakea varaamiaan kirjoja Juuan kirjastosta.

Johtava kirjastovirkailija Iina Aaltonen kertoo, että maanantaina kirjastoon pääsee sisälle pääovesta ja käytävää pitkin lainaustiskille. Kirjastosali on suljettu.

Edellytyksenä kirjojen lainaamiselle on, että on tehnyt varauksen etukäteen.

– Kirjoja voi varata netin kautta vaara.finna.fi-sivustolta tai soittamalla meille tai lähettämällä sähköpostia. Kirja on varattava etukäteen myös silloin, kun se löytyy kirjaston omilta hyllyiltä.

Varauksia voi tehdä, vaikka kirja sijaitsisi jossakin muussa Vaarakirjaston kirjastossa. Kirjakuljetukset alkavat toimia tänään. Kuljetuspäiviä ovat tiistai ja torstai.

Kirjaston palautusluukku oli välillä kiinni, mutta avautui taas viime maanantaina. Aaltonen kertoo, että luukun kautta on tullut runsaasti palautuksia, vaikka nyt lainassa olevan kirjastomateriaalin eräpäivä on 1. kesäkuuta.

– Suosittelemme, että palautus tapahtuu jatkossakin luukun kautta eikä tiskille, hän sanoo.

Rajoitussääntöjen mukaan kirjaston on huolehdittava, että paikalla ei ole kerralla enempää kuin kymmenen ihmistä.

Normaalitilanteeseen kirjaston toiminnassa ollaan palaamassa 1. kesäkuuta. Muiden Vaarakirjaston toimipisteiden käytännöistä tiedotetaan tarkemmin tänään.