Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
30.09.2022 14:59

Vaarojen maraton käyntiin tänään

Kolilla juostaan taas yli vuorokauden mittainen Vaarojen maraton. Matkaan lähdetään tänään perjantai-iltana. Juoksu päättyy lauantaina puolilta öin.

Tapahtuman myynti alkoi tammikuussa. Käytännössä heti kaikki

1 300 paikkaa myytiin loppuun. Kauppa on käynyt myös sosiaalisessa mediassa,

kun esimerkiksi loukkaantumisen takia peruuntuneet liput ovat vaihtaneet

omistajaa.

Juoksun nimekkäin osallistuja lienee pääkaupunkiseudulta

tuleva Juuso Simpanen, joka voitti vuosi sitten 130 kilometrin lenkin.

Vuosi sitten uutena lajina mukaan tuli puolimaraton, jonka saavuttama suosio näkyy

tämänkertaisen tapahtuman osallistujaluettelossa.

 

Ensi vuonna Kolin kylällä avattavan uuden hotellin myötä

Kolin majoituskapasiteetti paranee, minkä ansiosta polkujuoksukilpailuun

ilmoittautuvien ylärajaa voidaan nostaa. Myös ruokailu on sitten mahdollista järjestää

kahdessa paikassa, Ylä-Kolin hotellin lisäksi uudella hotellilla.