Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
16.09.2021 06:00

Uusi maanvuokrasopimus mastolle

Juuan pohjoisosissa Rontsassa on todettu laajoilla alueilla puhelin- ja tietoliikenneverkossa katvealueita. Elisa Oyj aikookin rakentaa tietoliikennemaston ja rakennuksen laitteistolle Rontsaan, Juuan kunnan omistamalle kiinteistölle Kouluvaara 176-416-44-30.

Tukiasema parantaisi kuuluvuutta, matkapuhelinverkon palveluita ja turvallisuutta alueella. Mastoon on mahdollista asentaa myös muiden operaattoreiden laitteita, joka lisää palveluita ja turvallisuutta.

Tekninen johtaja teki viranhaltijapäätöksellä 2/2021 maanvuokrasopimuksen Elisa Oyj:n kanssa 16.3.2021. Silloisen sijoituspaikan lähialueelta tuli kahdelta kiinteistön omistajalta oikaisuvaatimukset päätökseen. Elisa Oyj:n edustaja kävi paikan päällä keskustelemassa asiasta ja päätti vetää hankkeen suunnitellusta kohdasta pois. Tietoliikennemasto olisi tullut noin 125 metrin ja 200 metrin päähän oikaisuvaatimuksen tehneiden päärakennuksista.

Uusi Elisa Oyj:n esittämä tietoliikennemaston sijoituspaikka sijaitsee noin 600 metriä ensimmäisestä paikasta kaakkoon. Uudesta paikasta tulee noin 400 metrin ja 700 metrin matkat oikaisuvaatimuksen tehneiden henkilöiden päärakennuksiin.

Tekninen johtaja päätti tehdä vuokrasopimuksen kyseisestä noin 8 200 neliön maa-alasta Elisa Oyj:n kanssa tietoliikennemaston ja laiterakennuksen rakentamista varten.

Vuokra-alue on metsätalousaluetta. Sitä ei ole kaavoitettu, eikä sinne ole suunnitteilla rakentamista. Metsätaloudellisesti vuokrattava alue ei ole merkittävä, sillä se sijaitsee yli 240 metriä merenpinnasta, jossa tykkylumiolosuhteet talvella voivat vahingoittaa puustoa. Vuokran suuruudesta on pyydetty arvio metsäasiantuntijalta, ja vuokra kattaa metsätaloudelle aiheutuneet menetykset.