Televisiosta tulipalovaara Tuopanjoella
Saunamökissä ollut televisio syttyi palamaan ja aiheutti rakennuspalovaaran perjantai-iltana Ranta-ahontiellä Tuopanjoella. Tapahtumahetkellä kiinteistössä ei ollut ketään sisällä eikä henkilövahinkoja aiheutunut.
Mökkiläinen meni saunamökille etsimään toista henkilöä ja havaitsi oven avattuaan huoneiston olevan täynnä savua. Tässä vaiheessa televisio roihahti ilmiliekkeihin.
Henkilö soitti hätänumeroon, ja hätäkeskus ohjeisti mökkiläistä pistämään ulko-oven kiinni ja varmistamaan, että kaikki henkilöt ovat varmasti ulkona.
Pelastuslaitoksen mukaan ulko–oven sulkeminen pelasti rakennuksen, sillä kun Juuasta, Kolilta, Kontiolahdelta ja Joensuusta tulleiden pelastuslaitoksen yksiköt saapuivat kohteeseen, palon alku oli päässyt tukehtumaan eikä palo levinnyt muuhun rakennukseen.
Pelastushenkilöstö varmisti kohteen sekä poisti kytevän palomateriaalin kohteesta.