Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
27.06.2023 11:40 Vaarojen Sanomat

Kristiina Tallgrén vakituiseksi opinto-ohjaajaksi

Juuan kunnan perusopetuksen ja lukion yhteisen opinto-ohjauksen lehtorin virkaan 1.8.2023 alkaen toistaiseksi on valittu teologian maisteri Kristiina Tallgrén. Ensimmäiselle varasijalle on valittu FM/YTM Lauri Lehikoinen ja toiselle varasijalle KM Hanna Hyvönen.

Määräaikaan mennessä saapui kahdeksan hakemusta, ja hakijoista kolme kutsuttiin haastatteluun. Valinta muodostui hakijoiden koulutuksen, muodollisen pätevyyden ja opetusalan työkokemuksen sekä haastattelussa osoitetun soveltuvuuden perusteella rakentuneesta kokonaisuudesta.

Valinnan perustelujen mukaan Kristiina Tallgrénilla on tehtävään vaadittu muodollinen kelpoisuus, kokemus perusopetuksen ja lukion opinto-ohjaajan tehtävistä sekä hakijoista haastattelussa parhaaksi osoitettu soveltuvuus täytettävänä olevaan tehtävään.

Valinnan teki sivistysjohtaja-rehtori Aki Jäppinen.