Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
11.12.2019 16:41

Seurojentalon kauppa vielä auki

Seurojentalosta käyty huutokauppa päättyi marraskuun puolivälissä, jolloin korkein tarjous kiinteistöstä oli 14 000 euroa. Tarjousta ei kuitenkaan suorilta käsin hyväksytty.

Korkeimman tarjouksen tehnyt henkilö kävi tämän jälkeen tutustumassa Seurojentaloon, ja hänen kanssaan neuvoteltiin halukkuudesta korottaa tarjoustaan. Siihen hänellä ei ollut halukkuutta, minkä jälkeen kihlakunnanvouti hyväksyi tehdyn tarjouksen.

Tällä hetkellä ollaan tilanteessa, että huutokaupan voittaneella on aikaa ensi viikon maanantaihin asti suorittaa tarjoamansa hinta. Jollei hän sitä maksa, laitetaan talo uudestaan huutokaupattavaksi. Tämä tapahtuu aikaisintaan tammikuun alkupuolella.

Huutokauppasääntöjen mukaan voittanut tarjous sitoo tarjoajaa. Jos ostaja vetäytyy kaupan hyväksymisen jälkeen, on hän korvausvelvollinen. Minkälaisesta summasta mahdollisesti on kyse kaupan peruuntuessa, selviää vasta, kun kohde on saatu lopullisesti kaupattua.