Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
15.01.2020 15:53

Sanomalehtiviikon teemana ilmastonmuutos

Koulujen ja uutismedian yhteistä Sanomalehtiviikkoa vietetään 3.–7.2. Vuoden 2020 Sanomalehtiviikon teemana on ilmastonmuutos ja viikon slogan on ”Kyky muuttaa maailmaa ei kysy ikää”.

Viikko antaa lapsille ja nuorille työkaluja kriittiseen medialukutaitoon, oman media-arjen peilaamiseen sekä aktiiviseen osallistumiseen ja vaikuttamiseen.

Kampanjan keulahahmona on ilmastoaktivisti Greta Thunberg. Sanomalehtiviikolla tuodaan esiin lasten ja nuorten vaikutusmahdollisuuksia sekä uutismedian roolia luotettavan tiedon välittäjänä. Viesti on, että yhteiskunnalliseen keskusteluun perehtyminen voi antaa kipinän pieniin tai suuriin tekoihin kohti parempaa maailmaa.

Sanomalehtiviikko on sanomalehtien ja koulujen tärkein yhteiskampanja – ja yksi suurimmista mediakasvatustapahtumista koko Suomessa.

Sanomalehtiviikkoja järjestettiin yksittäistapauksina jo 1970-luvulla. Vuonna 1988 järjestettiin ensimmäisen kerran sanomalehtipäivä 15.1. ja se muutettiin helmikuussa pidettäväksi sanomalehtiviikoksi vuonna 1995. Tärkein asia on olllut alusta saakka maksuttomien sanomalehtien saaminen oppilaiden luettavaksi