Salla Ovaskainen Juuan kunnan metsäasiantuntijaksi
Juuan kunnan määräaikaiseen metsäasiantuntijan toimeen ajalle 2.5.2024–30.4.2025 on valittu metsäinsinööri (AMK) Salla Ovaskainen. Valinnan teki kuntarakennepalveluiden johtaja Timo Möttönen viranhaltijapäätöksellä.
Metsäasiantuntijan tehtävään tuli kymmenen hakemusta, ja haastatteluun valittiin kolme henkilöä.
Salla Ovaskaisen työkokemus vastasi parhaiten toimen työnkuvaa. Haastattelun perusteella hänen työkokemuksensa, vuorovaikutustaitonsa, neuvottelu- ja yhteistyökykynsä sekä kehitysasiat vahvistivat hänen valintansa metsäasiantuntijaksi.
Metsäasiantuntijan toimi on ollut täyttämättä vuoden 2024 alusta aikaisemmin tehtävää hoitaneen henkilön irtisanouduttua. Viime vuosien aikana tehtävää on hoidettu 50 prosentin työajalla, joka on osoittautunut riittämättömäksi. Nyt edessä on myös metsäsuunnitelmien päivitys.
Metsäasiantuntijan toimi päätettiinkin täyttää kokoaikaisena vuoden määräajaksi, jotta tehtävän hoitoon tarvittava työaika voidaan määrittää.
Juuan kunta omistaa metsätalousmaita noin 4 000 hehtaaria.
Metsäasiantuntija on vastannut metsien hoidosta. Keskeisempiä työtehtäviä ovat metsäsuunnitelmien ylläpito, metsänhoitotöidensuunnittelu ja niiden toteuttaminen, puukauppa ja hakkuiden valvontatyö, taajamametsien hoito, metsästysvuokrasopimusten valmistelu, metsätiestön kunnossapidosta vastaaminen sekä muut asiantuntijuuteen liittyvät tehtäväkokonaisuudet.
Tehtävä sisältää myös esimiestyötä. Metsäasiantuntija toimii kunnan metsurin ja määräaikaisten metsätyöntekijöiden esimiehenä.