Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
22.09.2023 09:34

Riitta Lehikoinen Juuan kunnan tiedonhallintasihteeriksi

Juuan kunnan tiedonhallintasihteerin tehtävään on valittu tradenomi Riitta Lehikoinen. Valinnan teki hallintojohtaja Aki Jäppinen viranhaltijapäätöksellä.

Tiedonhallintasihteerin tehtävän sijaisuutta ja avointa tehtävää syyskuusta 2022 lähtien hoitaneella Lehikoisella on päätöksen perustelujen mukaan sijaisuuden hoitamisen myötä työtehtävissä osoitettu osaaminen ja soveltuvuus tehtävään, tehtävään soveltuva koulutus, monipuolinen aiempi työkokemus hallinto- ja toimistotehtävistä sekä hyvät tietotekniikka- ja viestintätaidot.

Tiedonhallintasihteerin työtehtäviin kuuluu esimerkiksi kunnan pysyvästi säilytettävistä asiakirjatiedoista vastaaminen, osaltaan asiakirjahallintoa koskevien asioiden valmistelusta ja täytäntöönpanosta huolehtiminen sekä asiakirjahallinnon ohjaaminen osana kunnan tiedonhallintaa.

Tehtävän palkkaus määräytyy KVTES:in sekä paikallisen tehtävien vaativuusarvioinnin mukaisesti. Tehtäväkohtainen kuukausipalkka on 2 454,81 euroa.