Polvelan leirikeskuksesta yksi tarjous
Juuan seurakunnan omistamasta Polvelan leirikeskuksesta annettiin määräaikaan mennessä vain yksi tarjous. Tarjouskilpailu oli avoimena elokuun loppuun saakka.
Tarjottu summa on 25 000 euroa. Kirkkoneuvoston on tarkoitus
käsitellä asiaa seuraavan kerran 24.9. pidettävässä kokouksessa. Kirkkoherra Mikko
Huhtala kertoo, että tuo päivämäärä on ainakin tavoite.
– Jos neuvosto niin päättää, uusi tarjouskilpailukierroskin
on mahdollista järjestää. Jo tehtyä tarjousta ei hylätä, vaan se huomioidaan
myös uudessa kilpailutuksessa, Huhtala toteaa.
Polvelan leirikeskuksen kauppaan kuuluu kiinteistö
rakennuksineen. Kiinteistöön kuuluvat maapohja sekä puusto.
Rakennuksia ympäröivää tonttimaata on hehtaarin verran.
Tontin kokonaisala on 4,5 hehtaaria, josta metsää on 2,3 hehtaaria. Taimikon
osuus on 0,8 hehtaaria.