Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
02.03.2022 13:19

PKO: ennätysinvestoinnit ja -palautukset omistajille

Pohjois-Karjalan Osuuskaupan verollinen myynti oli viime vuonna 523,7 miljoonaa euroa, kasvua edellisestä vuodesta 36,6 miljoonaa. Operatiivinen tulos oli 20,1 miljoonaa euroa, josta valtaosa palautuu PKO:n mukaan maakunnan kotitalouksille. Viime vuoden tulos oli 17 miljoonaa euroa.

Toimitusjohtaja Juha Kivelän mukaan jokainen PKO:n toimipaikoissa käytetty euro palaa maakuntaan muun muassa palkkojen, verojen, investointien ja omistajien palkitsemisen kautta. PKO on kuluttajaosuuskunta, jonka omistajille maksettiin viime vuonna 22 miljoonaa euroa omistajahyötyjä.

Viime vuonna PKO investoi 28,9 miljoonalla eurolla. Suurimmat investoinnit olivat Joensuun hotelli Kimmelin uudistaminen sekä Bomban kylpylän hotellihuoneiden saneeraus. Investointien työllisyysvaikutus maakunnan yrityksille oli 491,3 henkilötyövuotta.

– Jatkamme ennätyssuuria investointeja palvelutarjontaan, mikä luo uusia työpaikkoja sekä edistää alueen elinvoimaa. Olemme budjetoineet tälle vuodelle 33,3 miljoonan euron investoinnit, minkä työllisyysvaikutus on 566,1 henkilötyövuotta, Kivelä kertoo.

Yksi suurimmista uusista kohteista on Kolin kylälle ensi vuonna valmistuva uusi hotelli.