Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
01.08.2023 15:41 Vaarojen Sanomat

Perinnetaitoja pääsee kokeilemaan Kolilla

Lauantaina, 5. elokuuta, pääsevät halukkaat kokeilemaan erilaisia perinnetaitoja, kun Kolin veistospuistossa vietetään perinnepäivää. Iltapäivän kestävä tapahtuma on osa Lieksan 50-vuotisjuhlavuotta.

Perinnepäivillä on mahdollista ottaa osaa erilaisiin maksuttomiin työpajoihin. Työpajat ovat auki koko tapahtuman ajan eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Perinneleivontatyöpajassa voi kokeilla karjalaisten piirakoiden kuten sultsinoiden ja vatruskojen leivontaa. Tuohityöpajassa valmistetaan muun muassa avaimenperiä perinteisellä punontatekniikalla. Myös kukkamaalausta pääsee kokeilemaan erilaisilla tekniikoilla.

Omaa toimintaansa esittelee Lieksan puukkoseura, ja lapsille on luvassa aarteenmetsästystä, kun tehtävänä on etsiä kuvissa olevat kohteet Veistospuiston alueelta.

Tapahtuman päättää Kainulainen, Korrensalo & Rämö -yhtye konsertillaan. Laulaja-lauluntekijä Uuna Kainulainen laulaa katkenneista juurista, lähimetsän tuhosta, suon synnyttävästä sudesta, syrjityistä eläimistä ja vielä pystyssä sinnittelevän puun tuomasta lohdusta. Viulua soittaa Aino Korrensalo ja alttoviulua Noora Rämö.

Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Kolin Kulttuuriseuran, Kolin kotiseutuyhdistyksen, Kolin Veistospuiston sekä Lieksan kaupungin kanssa.