Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
02.06.2021 18:13

Onki Cup käynnistyy ensi viikolla

Juuassa alkavat pitkän tauon jälkeen jälleen onkicup-kilpailut. Pielisen Pilkkijöiden ideoimana ja järjestelyvastuin ensimmäinen cupin neljästä osakilpailusta järjestetään 8.6., eli ensi tiistaina Nuottilammella Ylemmäisen lähellä.

Tämä kuten kolme muutakin cupin osakilpailua käydään iltakilpailuina.
Yksi järjestäjien ajatus on virittää alueen onkiharrastusta, ja tartuttaa kalastusintoa erityisesti nuoriin. Kalastusharrastus on ollut hiipumaan päin, osittain siksi, että innokkaimmat harrastajat ovat keskimäärin jo varsin iäkkäitä.
Itse cup on tarkoitettu kaikille juukalaisille, ilman ikärajoituksia. Sarjoja on kolme, alle 18-vuotiaat, naiset ja miehet. Nuottilammen lisäksi ongitaan kilpaa 15.6. Nunnanlahdessa Sinikon rannassa, 29.6. Salonkylällä Alasen lammella sekä 13.7. Joutenlammella, joka löytyy läheltä Viitaniementietä.
Pisteet lasketaan kolmen parhaiten menneen osakilpailun mukaisesti.