Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
03.03.2021 14:31

Omaishoitajien pitämättömiä vapaita korvataan rahana

Siun soten yhtymähallitus on päättänyt maksaa rahakorvauksena omaishoitajan lakisääteiset vapaat, jotka on jäänyt pitämättä Covid-19-pandemiasta johtuvista syistä. Pandemian takia Siun sote ei ole pystynyt järjestämään kaikille omaishoitajille lakisääteisiä vapaita maalis-joulukuun 2020 aikana. Osalle omaishoitajista vapaat pystyttiin järjestämään muuttamalla vapaiden järjestämistapaa.

Viime vuoden lopulla tehdyn asiakastyytyväisyyskyselyn mukaan kyselyyn vastanneista yli puolet (58 %) ei kokenut vapaiden pitämisessä olleen vaikeuksia. Loput vastaajista kokivat, että koronatilanne on vaikeuttanut vapaiden pitämistä.

Yhtymähallituksen mukaan on kohtuullista, että omaishoitajasta johtumattomista syistä pitämättömiä vapaapäiviä korvataan poikkeuksellisesti rahana.

Korvaus vaihtelee hoitopalkkioluokasta riippuen 13,42-50,27 euroa päivää kohden.

Siun soten alueen omaishoitajille on lähetetty korvaushakemuslomake. Ikäihmisten palvelut käsittelee hakemukset ja suorittaa rahakorvaukset. Korvaukset pyritään saamaan maksuun toukokuun loppuun mennessä.