Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
09.09.2020 15:38

Myös avantouintipaikka Laivarantaan?

Valtuutetut nostivat esiin useita kuntalaisilta tulleita huolia maanantain kokouksen lopuksi.


Ari Koivuselkä (kesk.) toivoi kuntalaisaloitteen pohjalta lähteneeseen ja parhaillaan työn alla olevaan Laivarannan suunnitteluun mukaan myös ”terveyskylpylää”, avantouintipaikkaa. Hänen mukaansa Kannaksen avantouintipaikan jatkosta ei ole mitään tietoa, ja vesisyvyys on tarkoitukseen riittävä.

Jarmo Tolvanen (sd.) oli huolisan ABC:n ympäristön liikenneturvallisuudesta. Kunnanjohtaja Markus Hirvosen mukaan Kirkonkylän asemakaavatyöhön liittyen kunnanhallitus on tilannut selvityksen alueen liikenteen sujuvoittamiseksi. Lopullinen ratkaisu on kiertoliittymä, mutta se ei tule heti ja nyt mietitään toimenpiteitä sitä ennen.

Jari ”Emppu” Miettinen (ps.) kyseli, voiko kunta vaikuttaa teiden talvihoitoon. Hirvosen mukaan voi ja kunta onkin lähes päivittäin yhteydessä asiasta vastaavaan viranomaiseen, ely-keskukseen.