Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
05.05.2021 18:12

Mökkiläispäivä peruuntuu tältäkin kesältä

Juuan mökkiläispäivää ei järjestetä tänäkään kesänä. Päätös tehtiin vapunaattona.

Kunnanjohtaja Henri Tanskanen ja mökkiläispäivän järjestelyistä vastaavan saaristolaistoimikunnan puheenjohtaja Pertti Gröhn harmittelevat tilannetta tapahtumaa odottaville, mutta korostavat, että perumispäätös on tehty terveys edellä.

Tanskanen muistuttaa, että aluehallintovirasto on tähän mennessä muuttanut vain vähän kokoontumisrajoituksia, joten suuren tapahtuman järjestäminen ei ole mahdollista.

– Vaikka tilanne jostain syystä muuttuisikin kesällä, niin jo nyt pitäisi kunnan henkilöstön tietää, miten kesä heidän osaltaan menisi, hän toteaa.