Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
08.09.2021 16:53

Lieksan kaupunki yhtenäistää vuokrattavien tilojen hinnoittelua

Lieksan kaupunki on yhtenäistämässä vuokraamiensa kokous- ja toimintatilojen hinnoittelua sekä vuokraamiskäytäntöjä. Yhtenäistämisellä haetaan yhtenäistä ja tasa-arvoista hinnoittelua kaikille tilojen käyttäjille.

Tähän saakka hinnoittelu ja vuokrausperusteet ovat vaihdelleet eri palvelualueilla vuokrattavien tilojen välillä ja se on aiheuttanut myös epäselviä tilanteita, hyvinvointijohtaja Arto Sihvonen taustoittaa asiaa.

Yhtenäistämisellä halutaan saada aikaan selkeä käytäntö ja yhteinen linja vuokraukseen, hän jatkaa.

Lähtökohtana uudessa hinnoittelussa on, että kaikki vuokrattavat tilat ovat maksullisia. Kaupungin linjauksen mukaisesti tiloja vuokraavat seurat ja yhdistykset voivat hakea vuokrakustannuksiin avustusta kaupungin avustusjärjestelmän kautta.

Tavoitteena on, että uusi hinnoittelukäytäntö tulee voimaan 1.10.2021 lähtien.