Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
21.03.2023 16:25 Vaarojen Sanomat

Lieksa esittää Kolin kimppakyydille jatkoa

Lieksan kaupunginhallitus esittää Juuan kunnalle Koli-Juuka kimppakyytisopimuksen kaikkien kolmen optiovuoden käyttöön ottamista. Mikäli Juuan kunta hyväksyy Lieksan kaupungin esityksen, kaupunginhallitus ottaa käyttöön kolme optiovuotta, joista ensimmäinen alkaa 1.8.2023.

Juuan kunnalla ja Lieksan kaupungilla on voimassa oleva sopimus Koli-Juuka kimppakyydin rahoituksesta. Ajokausi alkoi 1.8.2021 ja sopimus on muodoltaan 2+1+1+1.

Lieksan kaupunki osallistuu Koli-Juuka kimppakyydin rahoitukseen 50 prosentin rahoitusosuudella ja Juuan kunta samalla prosenttiosuudella. Optiovuosien käyttämisestä päättäminen on ajankohtaista, koska sopimuksen kaksi ensimmäistä vuotta päättyvät 1.8.2023.

Asiakkaita reitillä oli 307 vuonna 2022, ja kuukauden keskiarvo oli 28. Vilkkaimmat kuukaudet olivat touko-elokuu, keskimäärin 35 asiakasta kuukaudessa. Vuonna 2021 asiakkaita oli 440. Pääsääntöisesti palvelua käyttävät olivat paikallisia asukkaita, mutta kesän lomakuukausina myös turisteja.

Kustannukset olivat noin 10 000 euroa Lieksan osalta vuonna 2022 ja pysynevät samassa suuruusluokassa matkustajamäärien perusteella.

Lieksan kaupunki katsoo, että paikallisten asukkaiden palvelutarpeen ja myös Kolin matkailun kannalta sopimuksen jatkaminen optiovuosilla olisi tarkoituksenmukaista. Optiot voidaan hyväksyä vuosi kerrallaan tai kaikki yhdellä päätöksellä. Kuljetusyrittäjien kuten kuntienkin kannalta tämä vaihtoehto olisi selkein, koska tällöin saadaan asia päätökseen yhdellä kertaa, eikä uutta päätöstä tarvitse tehdä vuosittain.