Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
11.06.2020 06:00

Laura Pirinen vakinaiseksi koulunkäynninohjaajaksi

Laura Pirinen vakinaistetaan Juuan kunnassa koulunkäynninohjaajan tehtävään 10.8.2020 alkaen toistaiseksi. Vakinaistamispäätöksen teki henkilöstöpäätöksenä sivistysjohtaja-rehtori Joona Leinonen.

Päätöksen perusteluiden mukaan Pirisellä on tehtävään

vaadittava muodollinen kelpoisuus sekä monipuolinen kokemus

koulukäynninohjaajan tehtävässä toimimisessa.

 

Hyvinvoinnin palvelualue on selvittänyt, että

koulunkäynninohjaajan määräaikainen tehtävä tulee vakinaistaa, koska kyseisellä

koulunkäynninohjaajan tehtävällä on jatkuva tarve ja vakinaistamiselle on siten

perusteet. Kyseisen koulunkäynninohjaajan tehtävän rakennetta on muutettu

henkilöstöjaoston päätöksellä 6.3. Tehtävä on osa-aikainen työajan ollessa

78,43 prosenttia. Tehtävä sisältää kesäkeskeytyksen. Kunnanjohtaja on myöntänyt

tehtävälle täyttöluvan.