Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
22.12.2020 11:54

Larinsaaren kylätoimikunta lakkautti itsensä

Puoli vuosikymmentä hiljaiseloa viettänyt Larinsaaren kylätoimikunta lakkautti lokakuussa virallisesti itsenä ja luovutti jäljelle jääneet varansa Larinsaaren osakaskunnalle. Paperinsa kylätoimikunta luovutti Juuan kotiseutuarkistoon.

Kylätoimikunnan viimeisenä rahastonhoitajan toiminut Eija Martikainen kertoo, että tätä ennen viimeinen virallinen kokous pidettiin vuonna 2012. Viimeinen kylätoimikunnan järjestämä tapahtuma olivat juhannusjuhlat vuonna 2015. Sen jälkeen toiminta hiipui, ja osa viimeisen kylätoimikunnan jäsenistä on tällä välin edesmennyt.  

Lopettamispäätös kypsyi, kun pankki rupesi kyselemän käyttämättömän, 15 euroa sisältäneen tilin perään.

– Ajattelin, että nyt on varmaan oikea hetki lopettaa. Kysyin muilta jäljellä olevilta kylätoimikunnan ihmisiltä, mitä jos tehdään tällainen päätös.

Larinsaaren osakaskunta oli luonteva kohde, sillä se on järjestänyt kylätoimikunnan jälkeen kylän yhteisiä tapahtumia kuten pilkkikilpailuja.