Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
06.10.2021 17:36

Lakkalan pärekattojen kunnostus päätökseen

Metsähallitus on saanut valmiiksi kulttuurihistoriallisesti arvokkaan Lakkalan tilan pärekattojen kunnostusurakan Kolin kansallispuistossa.

Tilan neljä piharakennusta saivat syksyn aikana uudet

haapapärekatteet. Kattoja on uusittu eduskunnan myöntämällä tasokorotusrahalla.

Pärekattojen uusimisesta vastasi Willatalli Restaurointi.

 

Kolminkertaisen pärekaton käyttöikä on tavallisesti 15-25

vuotta katon lappeen kaltevuudesta, rakennusten sijaintipaikasta, käytetystä

puumateriaalista ja huoltotoimista riippuen. Pärekattojen uusiminen

alkuperäisen kaltaisena säilyttää rakennuksille ominaisen ilmeen ja

materiaalin, perinteistä rakentamistapaa unohtamatta.

 

Lakkalan tila on perustettu 1800-luvun alkuvuosikymmeninä.

Tilan säilyneet rakennukset ovat pääsääntöisesti 1900-luvun

alkuvuosikymmeniltä. Nykyisin Lakkala toimii vuokratupana ja kesäaikaan

suosittuna lammaspaimenkohteena.

 

Kolin kansallispuistossa on syksyllä ollut käynnissä

muitakin urakoita. Juuri valmistuneessa Pärnälahden kelomökin kunnostusurakassa

uusittiin peltikatto tupaan ja varastoon ja suurennettiin ikkunoiden ja ovien

yläpuolisia painumavaroja. Mäkränmajan hirsirungon korjaustyö laajeni myös

ulkokatteeseen: pelti vaihtuu rakennukselle paremmin soveltuvaksi

kolmiorimahuovaksi.

 

– Seppälän pihapiirin ladon kattoremontti on puolivälissä,

siellä päre vaihdetaan lautakatteeseen. Kolin kylällä sijaitsevan kirkon

pysäköintialueen pieni laajennus on saatu valmiiksi. Muuten maastossa aletaan

pikkuhiljaa odotella talven tuloa. Vuokratuvista Metsäpirtti, Lakkala, Seppälä

ja Soikkeli menivät kiinni kuun vaihteessa. Pärnälahden kelomökki ja punainen

tupa ovat retkeilijöiden vuokrattavissa vielä lokakuun ajan, kertoo

suunnittelija Tarja Teppo Metsähallituksesta.