Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
19.12.2023 14:02 Vaarojen Sanomat

Kyöstin latu hiihtokunnossa

Kyösti Nykänen apujoukkoineen on saanut jälleen Niemelässä kulkevan nimikkolatunsa hiihtokuntoon. Kyöstin ladulta on edelleen yhteys Pankon laduille.

– Yritän pitää ladun auki jatkossakin. Lanaan uran ja ajan ladut lumisateiden jälkeen, hän lupaa.  

Nykänen kiittelee, että suurimman työt ovat tehneet Risto Repo  täyttämällä ojat ja Kari Kallinen polkemalla ladun pohjan omalla kelkallaan.

Neljä kilometriä pitkän ladun reittiä Nykänen muutti hieman jo viime talvena suojaisempiin paikkoihin, jottei latu tuiskuilla niin helposti umpeutuisi.

Nykänen kertoo, että menneen viikonlopun pyryn jälkeen latu-ura on lanattu Pankolle asti, mutta latuja hän ei aja ennen jouluviikolle luvattuja lumisateita.

Vanhan kentän ladun ylläpidon Kyösti Nykänen on lopettanut, koska sillä ei ollut hiihtäjiä.