Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
09.03.2022 10:52

Kuokka maahan maaliskuussa

Puljongin tehtaanjohtaja Tomi Strand kertoo, että biokaasulaitoshankkeelle on myönnetty nyt rakennus- ja ympäristöluvat (VS 3.3.), jotka mahdollistavat lopullisten päätösten tekemisen.

– Tavoite on lyödä kuokka maahan urakoitsijan toimesta viikolla 11. Käytännössä työt alkavat tontin raivauksella, lumien siirtämisellä ja tarvittaessa puiden kaatamisella, hän luettelee.

Biokaasulaitos tulee Puljongin jätevedenpuhdistamon taakse Puljongin omistamalle tontille, josta vuokrataan hankkeen varsinaiselle toteuttajalle Nevel Oy:lle tarvittava osa.

Strandin mukaan laitoksen rakentamisaika on noin 12 kuukautta, ja sen pitäisi olla käytössä vuoden päästä keväällä.

Raaka-aineena laitos tulee käyttämään pääasiassa Puljongilta tulevaa keittoluujätettä ja rasvalietteitä.

– Materiaalia, jota voi mädättää, Strand tiivistää.