Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
03.03.2021 14:10

Kuntarakennelautakunta esittää kaavoitusalueita yhteen

Juuan kuntarakennelautakunta esittää, että kirkonkylän kahden erillisen kaavoitusalueen yhdistäminen selvitetään. Yhdistämisellä Karjalantien ja Juuanjoen väliset alueet Juuantien molemmin puolin otettaisiin mukaan meneillään olevaan kaavoitukseen.


Lautakunnan mukaan yhdistämisselvityksessä huomioidaan välialueella jo olemassa oleva toiminta sekä raskaan liikenteen pysäköintialuetarpeet ja tulevat liikennejärjestelyt VT6:n, Juuantien ja Karjalantien alueella.

Lisäksi lautakunta kiinnittää huomiota kaavaselostuksessa olevaan mainintaan Kasarmitien varrelle osoitettujen teollisuus- ja palvelurakennusten korttelialueista. Tämä olisi lautakunnan mukaan parempi olla muodossa ”Palvelu-, työpaikka- ja asuinrakennusten korttelialueina”, koska kortteli on asuinalueen reunamilla ja näin ollen ei ole tarkoituksen mukaista puhua teollisuusrakennuksista.

Kuntarakennelautakunnalta lausuntoa kirkonkylän asemakaavatyön osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta sekä kaavaluonnoksesta pyysi kunnanhallitus.