Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
30.06.2021 16:50

Kotka järjestää Valtakunnalliset kotiseutupäivät syksyllä 2023

Valtakunnalliset kotiseutupäivät järjestetään runsaan kahden vuoden päästä, 8.–10. syyskuuta 2023 Kotkassa. Kotiseutupäivien teemana on tuolloin Kotkan kaupunkistrategian arvoista kumpuava ”Kotiseutumme: reilusti, rohkeasti ja rakkaudella”.

Edellisen kerran Kymenlaaksossa on järjestetty

Valtakunnalliset kotiseutupäivät vuonna 1984.

 

Kotkan Kotiseutupäivien tapahtumat levittyvät ympäri

kaupunkia, mutta pääosa viikonlopun tapahtumista keskittyy kesällä 2023

Kantasatamaan valmistuvaan kaupungin uuteen tapahtumakeskukseen Satama

Areenaan.

 

Jokakesäiset Valtakunnalliset kotiseutupäivät on

kotiseututoiminnan vuoden päätapahtuma. Päivien aikana kotiseutuasioiden

parissa työskentelevät ammattilaiset ja vapaaehtoiset keskustelevat,

verkostoituvat ja juhlivat kotiseututyön saavutuksia.

 

Kotiseutupäiville kokoontuvat kotiseututyötä esimerkiksi

kunnissa, kotiseutuyhdistyksissä, maakuntaliitoissa ja muissa järjestöissä

tekevät henkilöt.

 

Suomen Kotiseutuliitto perustettiin 70 vuotta sitten

toukokuussa 1949 ensimmäisillä Valtakunnallisilla kotiseutupäivillä Tammelassa,

ja päiviä on järjestetty siitä lähtien joka vuosi.

 

Tänä vuonna päivät järjestetään Oulussa 12.-15. elokuuta.

Vuonna 2022 Kotiseutupäivät järjestetään Rovaniemellä.