Kolin keskusta-alueen asemakaava lainvoimainen
Lieksan kaupunginvaltuustossa 28.8.2023 hyväksyttiin kolme asemakaavaa, jotka ovat nyt saaneet lainvoiman. Kolin keskusta-alueen asemakaavan lisäksi Rantakylän teollisuusalueen asemakaavan muutos ja Pankakosken Y-kortteli asemakaavan muutos hyväksyttiin tuolloin esitetyssä muodossa.
Lieksan kaupungin elinvoimajohtaja Susanna Saastamoinen pitää kaavojen lainvoimaistumista odotettuna ja toivottuna.
– Kolin keskusta-alueen asemakaavan myötä uusien alueiden kehittäminen voi nyt alkaa myös Kolin kylän ydinalueella, hän sanoo.
Saastamoisen mukaan kaupungin omistuksessa on Kolin paloaseman viereinen alue, jota päästään nyt jatkokehittämään ja markkinoimaan eri toimijoille. Alueen sijaintia hän pitää erinomaisena Meriläntien varressa uutta asuinaluetta vastapäätä.