Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
23.01.2024 14:17 Vaarojen Sanomat

Kolin jäätie odottaa avaamistaan

Kolin ja Vuonislahden jäätiellä tehdään edelleen työtä sen avaamiseksi. Tällä hetkellä jäätä on riittävästi eli tarvittavat 40 senttiä teräsjäätä.

Edelleen ongelmia ovat aiheuttaneet jatkuvat lumisateet, minkä seurauksena lumen ja jään väliin on muodostunut vesipatja. Urakoinnista vastaava Calle Heinonen kertoo, että tieuran reunoilla on myös vettä ja sohjoa.

– On sinänsä hyvä, että nyt on nollakeli. Sen pitäisi painaa penkkoja. Sitten siihen pakkaset päälle, niin hyvä tulee, Heinonen sanoo.

Lumisateet näyttävät hellittäneen, mikä sekin suosii jäätien hyvinkin pikaista avaamista.