Kolin Ipatti raivaamaan Kolin vesakoita
Lieksan kaupunki hankkii Kolin uuden keskusta-alueen asemakaava-alueen raivaamisen Kolin Ipatti ry:ltä 4 000 euron arvonlisäverottomaan hintaan. Laskutus tehdään toteutuneiden kustannusten mukaan, ja 4.000 euroa on maksimikustannus työsuorituksesta. Asiasta päätti vt. maankäyttöpäällikkö, elinvoimajohtaja Susanna Saastamoinen viranhaltijapäätöksellä.
Lieksan kaupunki pyysi Kolin Ipatilta raivaustarjousta Kolin paloasemalta Loma-Kolin suuntaan olevasta alueesta, jossa vesakot kasvavat tien laitamilla ja tekevät alueen osin epäsiistin näköiseksi. Lisäksi tarjoukseen pyydettiin lisäämään Martikkalantien varrella oleva Säästökoli-niminen kiinteistö.
Päätöksen perusteluiden mukaan raivauksella lisätään kyläalueen viihtyisyyttä uuden asuntoalueen vastapuolelta. Hankinta päätettiin tehdä suorahankintana Kolin Ipatilta yhdistyksen aiemman kokemuksen ja kiireellisen aikataulun vuoksi.