Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
31.08.2022 10:49 Juha-Matti Junkkari

Kolilla muhii lihava riita kylpylästä

Kolin Purnuniemeen vuosina 2011/12 suunniteltu ja 2015 valmistunut Koli Spa Lotus -kylpylä suljettiin huhtikuussa 2017. Nyt kylpylän kohdalla on syntynyt kiista sopimuksesta, jonka Kolin Lotus oy ja Lieksan kaupunki solmivat vuoden 2019 alussa. Tuolloin yritys teki maanvuokraussopimuksen kaupungin kanssa, tarkoituksena rakentaa tien toisella puolella olevalle tontille uusi hotelli. Sopimuksen ehtona oli, että rakentamisen piti alkaa kolmen vuoden kuluessa.

Lieksa irtisanoi sopimuksen kuitenkin jo syksyllä 2021.

Rakentaminen oli tarkoitus aloittaa lokakuussa 2021. Kolin Lotus oy on

haastanut kaupungin käräjille, jonka valmisteleva istunto pidetään 23.9.2022.

Kylpylää hallinnoivan Kolin Lotus oy:n toimitusjohtaja Georg

Jaruta kertoo, että alun perin jo suunnitteluvaiheessa kylpylän yhteyteen

oli suunnitteilla 20 huonetta käsittävä hotelli viipymän parantamiseksi.

 

Kolin Lotus oy osti kylpylän toiminnot vuonna 2017 sitä alun

perin hallinnoineelta venäläiseltä Zander Port oy:ltä, joka meni konkurssiin

seuraavana vuonna. Nykyisin Koli Spa Lotus -kylpylän pääomistaja on

latvialainen SIA A-Trading 75 prosentin osuudella. Alkuperäisistä omistajista

mukana on yksi venäläinen yrittäjä 20 prosentin osuudella. Georg Jarutalla on

viiden prosentin omistusosuus.

 

Kiistanalaisen tontin kohdalle Kolin Lotus oy:n

suunnitelmissa on rakentaa 60 huoneistoa käsittävä hotelli.

 

Molempien majoitustilojen kustannusarvio on 7–8 miljoonaa

euroa.

 

Georg Jarutan mukaan keväällä 2020 alkanut korona vaikutti

myös kylpylän käyttöön ja siihen liittyviin hotellihankkeisiin.

 

– Syksyllä 2020 kysyntää oli kuitenkin siinä määrin, että alkuperäistä

hanketta laajennettiin. Maaliskuussa 2021 esitimme Lieksan kaupungille

muutossuunnitelmat, Jaruta selvittää.

 

Kylpylä toimisi jatkossakin

 

Vaikka Purnuniemen kylpylärakennusta ajan hammas on jo

alkanut nakertaa, paljon on tehtävissä. Kylpylässä on ollut koko ajan

peruslämpö päällä, joten rakennus on periaatteessa terve.

– Eihän kylpylää voida ottaa noin vain käyttöön. Uima-allas

on huollettava, eli allastekniikka pitää kalibroida. Idea on, että hotellin

rakentamisen yhteydessä myös kylpylää laajennetaan ja samalla korjataan.

 

Georg Jaruta uskoo, että kyseisten toimenpiteiden myötä myös

kylpylässä kävijöitä ja hotellivieraita riittäisi Purnuniemessä.

 

Lieksan kaupunginjohtaja Jarkko Määttänen korostaa,

ettei kaupungilla ole mitään syytä estää mitään hankkeita, vaan tukea niitä.

 

– Kaupunki oli toki myöntänyt rakennusluvan hotellin

rakentamiseksi kaupungin omistamalle maalle. Todettiin, että se on ainoa

asemakaavatontti, joka käy tämäntyyppiseen rakentamiseen. Hotellin

rakentamissuunnitelma ei kuitenkaan ollut sopimussisällön mukainen, kommentoi

Määttänen.

 

Koli Spa Lotuksen tilanteesta uutisoi ensimmäisenä Yle

Uutiset verkkosivuillaan 29.8.