Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
12.08.2020 16:01

Katja Kukkonen toimistosihteeriksi Juuan kuntaan

Katja Kukkonen on valittu Juuan kunnan toimistosihteerin työsuhteiseen tehtävään 1.9.2020 alkaen.

Juuan kunnan henkilöstöjaosto päätti 23.6. perustaa toimistovirkailijan toimen, jonka tehtäviin kuuluu yhteispalvelupisteen työtehtävät 80 prosentin osuudella ja taloushallinnon työtehtävät 20 prosentin osuudella. Kunnanjohtaja on myöntänyt toimelle täyttöluvan.

Katja Kukkonen on työskennellyt Juuan kunnan palveluksessa hallinnon palvelualueella sijaisena ja määräaikaisena työntekijänä vuodesta 2018 lähtien. Hänellä on merkonomin tutkinto. Aikaisempien työsuhteiden aikana hän on työskennellyt Juuan kunnassa yhteispalvelupisteessä ja sekä taloushallinnon työtehtävissä. Hänellä on toimistovirkailijan tehtävään soveltuva merkonomin tutkinto sekä käytännön työtehtävissä osoitettu ammattitaito ja soveltuvuus tehtävään. Edellä kerrotuin perustein työantajalla ei ollut tarvetta laittaa toimistovirkailijan tehtävää avoimeen hakuun, vaan se palkkasi työsuhteeseen ilman hakumenettelyä Katja Kukkosen.

Valinnan teki viranhaltijapäätöksellä hallintojohtaja Aki Jäppinen. Kunnan hallintosäännön mukaan henkilöstövalinnat toimialalla tekee alaisensa henkilöstön osalta toimialajohtaja.