Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
16.07.2020 06:00

Juuassa liki 400 teollista työpaikkaa

Pohjois-Karjalan teollisten työpaikkojen määrä on kasvanut viitenä peräkkäisenä vuonna. Metalliteollisuuteen tuli viime vuonna 200 uutta työpaikkaa, tosin työpaikkojen määrä kasvoi vain neljässä kunnassa. Kontiolahdessa (183), Liperissä (29), Ilomantsissa (3) ja Polvijärvellä (2). Kontiolahden reippaan kasvun selittää Jotwiren uusi tehdas Lehmossa.

Juuassa teollisia työpaikkoja oli viime vuoden lopussa 387, kahdeksan vähemmän mitä edellisenä vuonna. Teollisuuden toimipaikkoja Juuassa oli viime vuoden lopussa 32, yksi vähemmän edelliseen vuoteen. Vertailun vuoksi esimerkiksi Nurmeksessa teollisuuden toimipaikkoja oli viime vuoden lopulla 36 ja teollisia työpaikkoja 505 ja Valtimolla 27. 

Maakunnassa oli teollisuustyöpaikkoja vuoden 2019 lopussa 11 342, mikä oli 23 työpaikkaa enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Kasvuprosentti oli 0,2.

– 2010-luvun alkupuoli oli maakunnan työpaikkamäärissä laskevaa trendiä ja nyt toisella puoliskolla ilahduttavasti nousevaa, tosin hyvin lievästi, kertoo kuntakehityspäällikkö Seppo Tiainen Pohjois-Karjalan maakuntaliitosta.

Työpaikkojen lukumäärä on viime vuosien kasvusta huolimatta kaukana koko 2000-luvun parhaimmasta tilanteesta: vuonna 2005 työpaikkoja oli yli 14 000. Maakunnan perinteinen menestyssektori eli metalli pärjäsi jälleen hyvin. Metalliteollisuuteen tuli lähes 200 työpaikkaa (+4 %), ja työpaikkojen kokonaismäärä lähestyy 5 000:ta.

Seppo Tiainen arvioi, että koronapandemia ei vähennä merkittävästi teollisia työpaikkoja tänä vuonna.