Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
24.10.2023 12:57 Vaarojen Sanomat

Juuassa esitys entisistä kiinteistöveroista

Juuan kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se määrää vuodelle 2024 entiset kiinteistöveroprosentit. Siten yleinen kiinteistövero olisi 1,00 prosenttia, vakituisen asuinrakennusten veroprosentti 0,45 ja muiden asuinrakennusten veroprosentti 0,99. Yleishyödyllisen yhteisön kiinteistöistä veroa ei edelleenkään perittäisi.

Ainoa muutos on esitys maapohjan 1,30 prosentin kiinteistöverosta sillä ehdolla, että eduskunta päättää asiasta valmistelun mukaisesti. Mikäli eduskunta ei muuta lakia esitetyllä tavalla, jäisi maapohjan osalta voimaan yleinen kiinteistöveroprosentti.

Kiinteistöverolakia ollaan hallitusohjelman mukaisesti muuttamassa siten, että maapohjaan sovellettava veroprosentti eriytettäisiin yleisestä kiinteistöveroprosentista. Uudistuksessa maapohjan veron alaraja nousee 1,30 prosenttiin, kun nykyinen vaihteluväli on 0,93–2,00 prosenttia. Rakennuksien osalta ala- ja yläraja säilyvät entisellä tasolla. Muutos tulisi voimaan vuoden 2024 alusta. Eduskunta ei ole vielä päättänyt asiasta, joten veroprosentti joudutaan päättämään ehdollisena. Alarajan korottamisen tulovaikutus Juuan kunnalle on noin 84 000 euroa vuodessa.

Kiinteistöverokertymän vuonna 2024 ennakoidaan olevan 1,4 miljoonaa euroa Kuntaliiton lokakuun ennusteessa.