Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
19.03.2024 15:05 Vaarojen Sanomat

Juuan kunta liittyy E-kirjastoon

Hyvinvointijohtaja on tehnyt päätöksen, että Juuan kunta liittyy Kansalliskirjaston yhteyteen perustettuun E-kirjastoon, osana Pohjois-Karjalan kuntien Vaarakirjastoja. Kuntien yhteinen E-kirjasto avataan käyttöön 23. huhtikuuta.

Kuntien yhteinen E-kirjasto antaa kaikille suomalaisille tasa-arvoisen mahdollisuuden käyttää kirjastojen digitaalisia sisältöjä. E-kirjastoa pääsee käyttämään siihen liittyneiden kuntien asukkaat.

E-kirjastossa on lainattavissa e-kirjoja ja äänikirjoja suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi sekä jonkin verran myös muilla kielillä. Lisäksi palvelussa on kotimaisia aikakauslehtiä. Palvelua pääsee käyttämään E-kirjastomobiilisovelluksella.

E-kirjastopalvelun vuosimaksu on 0,7 euroa jokaista kunnan asukasta kohden vuoden 2026 loppuun saakka, minkä jälkeen vuosimaksua tarkastellaan kerran vuodessa.