Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
25.04.2023 13:17 Vaarojen Sanomat

Juuan kunnalta avustus Pielisen messuille

Juuan kunnanhallitus on myöntänyt 2 000 euron avustuksen Pielisen Messuyhdistykselle messujen järjestämiseen Juuassa 10.-11.6.2023.

Päätöksen perustelujen mukaan Pielisen messut järjestetään nyt ensi kertaa sitten koronapandemian. Tapahtuma aktivoi kuntalaisia ja tuo kunnalle näkyvyyttä. Yrittäjien tukeminen on linjassaan kuntastrategian kanssa.

Pielisen Messuyhdistys toimii Juuan, Lieksan ja Nurmes-Valtimo alueen yrittäjyyden ja yritystoiminnan esille tuojana, sekä markkinoinnin ja myyntimahdollisuuksien edistäjänä. Yhdistyksessä jäseninä ovat alueen yrittäjäyhdistykset sekä Lieksan Naisyrittäjät ry.

Pielisen Messut ovat kiertäneet jäsenpaikkakunnilla vuodesta 2009 alkaen. Juuka liittyi mukaan vuonna 2020 Nurmeksen ja Valtimon yhdistyttyä. Pielisen Messuilla yritykset, yrittäjät ja yrittäjyys ovat näkyvästi esillä.